70-luvun puolessavälissä oli päätettävä, missä lapsemme käyvät koulunsa. Siis, missä kotimme tulisi olemaan vähän pidemmän aikaa? Päätös oli aika helppo: itselleni tutuissa maisemissa, Ylöjärven Vuorentaustassa. Tässä vaiheessa tuli mieleeni, että hiljaiselle maaseutupaikkakunnalle pitää löytää tai vaikka perustaa myös itselleni joku harrastus. Siitä ja silloin kaikki alkoi.

Kuorokoulutuksista tutut kuoronjohtajat ja muissa musiikkiympyröissä olevat ystävät sanoivat, että kaikkea muuta voit harkita paitsi kuoron perustamista.

-Sellaisesta ei sinulle ole muuta kuin surua ja murhetta. Hankaluuksia on heti aluksi kuoron nimestä, ohjelmistosta ja siitä "mitä pannaan päälle".

Nyt vuosien jälkeen täytyy todeta, että kaikki silloiset varoittelijat olivat oikeassa, mutta on tämä harrastus muutakin. Se on tuonut omaan elämääni paljon iloa ja riemullisia hetkiä. Hankalia asioita on ollut ja hetkiä, jolloin aina muistan mitä minulle sanottiin. Ainoa asia, mikä pysyy, on tuo "mitä pannaan päälle"!

Laulu raikakoon

Kuoron historiassa on ollut vaiheita, jotka todistavat suomalaisten suuren laulamisen lahjan, halun ja jopa tarpeen. Melkein alusta lähtien Sauriat -kuoro on kuitenkin hitaasti, leppoisasti, mutta jokin tavoite haasteenaan pyrkinyt etenemään vaikka vain oikeaan suuntaan. Kuorolaulu ei todellakaan ole mitään yhteislaulamista, sorry!

Karaokelaulajat varmasti pian näkyvät ihmisen elinikää mittaavissa tutkimuksissa, mutta kontrolloitu yhdessä yhteiseen päämäätään pääseminen ja siihen sitoutuminen on kuorolaisten erikoisominaisuus. Tämä ohittaa spontaanit tyylillisesti ja taiteellisesti huimaavat yksilösuoritukset. Toisaalta se, että suomalaiset on saatu uskaltamaan esiintyä omalla äänellänsä ensimmäistä kertaa (muualla kuin arkun äärellä) on kyllä karaoke-kulttuurin ansiota. Siitä kiitos!

Venymistä vaaditaan joskus

Ensimmäinen kuoron ulkomaanmatka suuntautui Tanskaan, Ylöjärven kummikuntaan Skiven. Se oli oikein kiva muutaman päivän bussimatka. Satamissa, laivoilla ja joka paikassa laulettiin ja oltiin ylpeitä suomalaisuudestamme. Kuorolaiset majoitettiin eri perheisiin ja ensimmäisenä aamula oli mielenkiintoista verrata minkälaisissa olosuhteissa kukin oli yönsä viettänyt. Siksikin oli kiva puhua aivan vapaasti, koska meillä oli mielessämme varma tieto siitä, ettei kukaan ymmärrä suomenkielestä mitään. Hauskaa oli kuulla erään isäntäperheen saunasta, jossa oli kiukaalla kaksi kiveäkin. Taisimme vähän naureskella asialle. No, illalla kiukaalla oli kolme kiveä. Matkaillessa viisastuu. Vierailla mailla kaukanakin kannattaa miettiä mitä puhuu.

Monet kuorolaiset muistavat Aleksanterin kirkon tilaisuuden, johon kuoro oli tilattu esiintymään. Kysymys oli suurista häistä ja laulut oli sovittu. Tällä kertaa keikan tilaajilla oli varmaan muutakin kiirettä siinä määrin, etteivät muistaneet kertoa meille, että häät olivat muuttuneet hautajaisiksi. Tavan mukaan kuorolaiset olivat paikalla hyvissä ajoin, mutta kun sana kulki kuoron keskuudessa, että "nää onkin hautajaiset" joku kuorolainen oli vähän yllättynyt. Isossa kirkossa oli paikalla arkku, pastori, leski ja kuoro. Ei muita. Vain yksi suunnitelluista lauluista jätettiin pois.

Vastapainoksi edelliseen muisto Kotkan Meripäiviltä. Tunnettu kuoromme basso oli erkaantunut jossain vaiheessa porukastamme ja oli siinä vaiheessa vasta hieman huolissaan olinpaikastaan. Kun aikaa oli, hän riensi tietenkin ylöjärveläiseen tapaan auttamaan apua tarvitsevia... kadulla esiintynyttä Pelastusarmeijan lauluryhmää tamburiininsoittajana ja rahankerääjänä. Basson äänellä julistus kuului: "Tänne ei laiteta sitten kilisevää. Kahina on toivottavaa." Myöhemmin olinpaikka selvisi bassollekin käveltyään poliisiasemalle kysyen: "Missä hotellissa minä asun? Sen tiedän, että Kotkassa ollaan ja huoneeni ikkunasta näkyy Näsinneula?" Reilut -5 pistettä!

Kiertotie -palkinto

Kautta vuosien on kurossa jaettu salaisen tienvarsineuvoston "Hönöntie" -kylttiä ansioituneille laulajille. Pisteitä on voinut saada sääntöjen mukaan hyvässä ja huonossa asteikolla -5 - +5. Muistoihin on jäänyt eräs persoonallinen suoritus. Kuorolainen nukahti eturivissä kesken tv-nauhoituksen. Ehdoton -5 pistettä! On hyvä, että meitä tarkkaillaan!

Yhdessä TVL:n Hämeen Piirin kuoron kanssa vierailimme Virossa Törvan kukkaisviikoilla toukokuussa -96. Matkat, yöpymiset koulun lattialla, marssit läpi kaupungin, kukkien paljous ja erilaisuus (narsissit, kevätesikot ja tulppaanit) aiheuttivat meille toisenlaisen tapahtumakokemuksen kuin täällä. Tietenkin lasaretin tarve -5 pistettä! Oli myös kokemus olla mukana esiintymässä paikallisella kielellä sunnntain jumalanpalveluksessa.

Kierretään kaukana ja korkealla

Kahden viikon Kanadan matka vuonna -93 oli meille ennen käymättömille avartava. Suomalaiset siirtolaiset ovat kovasti parempia talonrakentajia kuin kanadalaiset tai edes alkuperäiskansojen intiaanit. USA:n raja on pelottava vuosikymmeniäkin rajan läheisyydessä asuneille. Se oli jotain aivan uutta.

Ensimmäiselle viikolle oli järjestetty ainakin yksi konsertti päivässä ja paljon matkustamista. Paikallinen koulubussi oli juhallinen näky illan pimetessä kaikkine valosysteemeineen ja siivekkeineen saapuessamme johonkin leirikeskukseen, issä kuoron yhteenkuulumisen tunne huimasti lisääntyi nuotion äärellä tanssien ja laulaen Cree-intiaanien perinteistä tanssia heidän kielellään juuri siinä laaksossa, missä niin on tehty satoja vuosia. Mikä voisi yhdistää harrastajaporukkaa paremmin?

Toisen viikon olimme Torontossa, jossa piti olla konsertti. Järjestäjän taholta sitä ei ollut kuitenkaan "ehditty" järjestää. Meistä oli hieno idea pitää konserttimme sitten Toronton metrossa, jossa oli todella hyvä yleisö! Laulut menivät hyvin ja mieli oli korkealla. Loppuviikon kuvasimme ohjelmaa YLE TV2:lle ja olimme vaan. Tapasimme myös kuorolaisia Harjun Nuorten Kuorosta. Eihän heitä ehdi nähdä Tampereella. Liimolan Heikin kuoron kanssa ei voitu iltaisin kyllä valvoa myöhään, koska aina jonkun piti olla aamulla kuuden aikaan laulamassa radiossa tai TV:ssä.

Paluumatka oli raskas, mutta tyylikäs. Lufthansa järjesti meille luksusmatkan lainattuaan ensin lentokonettamme ja asutettuaan meitä hienossa hotellissa ylimääräisen yön. Aika aikaansa kutakin - oli mkava katsella Atlantin ylityksen jälkeen Frankfurtin lentokentän lounge-alueella kahdeksan tuntia samassa tilassa väsyneitä suomalaisia kuorolaisia bisnesmiehiä. Bisnesmiehet hiipuivat käsiin, mutta kuoroporukka oli vielä puolittain vedossa silloinkin!

Kiitos kaikille, siis ihan kaikille

Vuosien kuluessa joku kuulija ja uskollinen konserteissa kävijä on kysynyt: oletteko te viihdekuoro vai kuoro osallistuttuanne menestyksellä Vaasan ja Tampereen kuorotapahtumiin. Joku uusi laulajakin on vuoden kuorossa oltuaan kysynyt samaa. Yleinen toteamus on "Tulin vaihteeksi viihdemusiikin pariin ja nyt on vuosi mennyt kirkkokonsertteja laulaessa, mutta mukavaa on ollut."

Siinäpä se. Mitää musiikkia ei ole tehty ihmisten harmiksi.

Risto Hiltunen